sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Midnight in Paris



Sunnuntai-illan kruunajaiset alkavat olla käsillä. Monen hyvän vaihtoehdon joukosta valitsimme illan kruunaajaksi elokuvateatterissa pyörivän Woody Allenin Midnight in Paris -komedian. Vaakakupissa painavimmat tekijät olivat elokuvantapahtumapaikat: Jean XXIII:n aukio, Île de la Citén kaupunginosa ja Pantheonin ympäristöineen.



Tapojemme mukaan emme ole tarkemmin lukeneet elokuvan saamia arvosteluita tai paljastuksia sen juonenkäänteistä, sillä haluamme saada elokuvasta subjektiivisen kokemuksen. Tapahtumapaikoista meillä kuitenkin on jo jonkinlainen käsitys, sillä esimerkiksi Jean XXIII:n aukiolla kävimme viimeksi kaksi vuotta sitten. Onkin mielenkiintoista nähdä, miltä alue näyttää valkokankaalla.



Myöhään illalla olemme jo viisaampia sen suhteen, millaisen kokemuksen elokuva tarjosi. Syttyyköhän meillä jälleen Pariisi-kuume? Se kaupunki on joka kerta tuntunut yhtä kiehtovalta. Miltähän näyttäisivät Pariisin jouluvalot?

Hmm. Matkakuumetta alkaa selvästi olla ilmassa...

4 kommenttia:

  1. Ai että, nyt mua alko melkein vähän harmittaan että päätin Pariisin sijaan viettää uutta vuotta Lontoossa.. ne oli nimittäin mun kaksi vaihtoehtoa ja valkkasin sitten kuitenkin sen Lontoon :D

    Vähän alkaa oleen matkakuumetta täälläkin ilmassa.. :) Vaikka matkaan on vielä 3kk :D eh!

    Kivaa viikkoa :))

    VastaaPoista
  2. Lontoo on ihan varmasti loistava valinta! Voittehan te mennä Pariisin sitten seuraavana vuonna. Ihana kuitenkin, kun pääsette matkalle ja vieläpä uutena vuotena! :)

    Meillä taitaa jäädä väliin tältä syksyltä matkustelut, kun lomat eivät oikein asetu yhteisiin aikoihin. Pitää sitten tammikuun puolella piipahtaa jossakin alennusmyynneissä. Vilnasta vois taas hakea uudet vaatteet alen loppurysäyksestä, kun ne on hyvälaatuisia ja superhalpoja. :D

    VastaaPoista
  3. No sanoinkin jo että ens uv ollaan sit Pariisissa ;) ukko tuumas että jaha! :p

    onko sielä kova ryysis sitten kans jos on super halpaakin? yleensä ne kulkee käsi-kädessä :)

    VastaaPoista
  4. Ei siellä ole ryysistä. Vilna oli ainakin tammikuussa 2011 turisteilta suojassa oleva kaupunki, joten hintataso oli vielä alhainen ja tarjolla laadukasta vaatetta. Esimerkiksi neulepaita, joka on kestänyt koko vuoden pesut, maksoi 19 litiä eli noin 5 euroa. Viime vuoden käytössä ollut talvitakki maksoi 10 euroa, villakangastakista pulitin hurjat 12 euroa ja kaksista farkuista 15 euroa. Suurin ongelmahan se on saada ne kaikki ostokset mahtumaan käsimatkatavaroihin. ;P

    VastaaPoista