InterRail in Benelux part 1

Toiveissa oli myös kuulla reilireissujemme parhaista kohteista. Taidankin tehdä pitemmällä aikavälillä postaukset reilireissujemme kohteista, sillä kahdella reilireissullamme ehdimme käydä 16 eri maassa ja reilussa 70 eri kaupungissa. Loogisinta on aloittaa ensimmäisestä reilireissusta, joka kohdistui Benelux-maihin ja Pariisiin.

Aloitetaan maasta, jonne lensimme ensimmäisen reilireissumme aluksi. Tervetuloa siis puukenkien, kanavien, vapauden ja synnin kaupunkiin Amsterdamiin!

Tuo kaupunki tarjosi pienen kulttuurishokin heti alkuunsa, sillä hotellissamme virkailija poltteli sätkää ovensuussa ja ainoa asia, jonka halusi meistä tietää oli, poltammeko heidän maassaan luvallisia sätkiä. "Ei, emme polta", me vastasimme. Siihen respan virkailija vaan: "No, jos kuitenkin poltatte, niin polttakaa siinä huoneessa olevassa tupakkakopissa.". Jep, huoneessamme oli tosiaankin tupakkakoppi, jossa ei ollut ikkunoita tai mitään muutakaan ilmastointilaitetta. Muutenkin hotelli oli melko koominen: kokolattiamatto oli levitetty suoraan kumpuilevan betonilattian päälle ja yhdessä kohtaa oli jopa syvä viemärinreikä - ja eikun matto päälle sanoi raksamies. Hotellin sänky oli myös karmaiseva. Se natisi ja nitisi joka liikkeestä. Suihku, se hotellin laatumittari, puolestaan toimi yhtä hyvin puhelimena kuin suihkuna: vettä tuli kuin kasteluletkusta. Mutta hei, mehän olimme Amsterdamissa. Ei niiden asioiden nyt tarvi olla niin justiinsa, vaan rentoa fiilistä kehiin!

Vapaamielisyyden tyyssija oli ehdottamasti XXX-alueella. Tiedättehän te, se Amsterdamin kuuluisin alue, jossa kaikki käy, mutta harva tunnustaa käyneensä moneen kertaan. Hotellihuoneessa olleissa opasesitteissä oli kyllä yksi mieleenpainuvimmista lauseista koskien kyseistä aluetta: Älä arkaile ottaa yhteyttä poliisiin, jos kohtaat ongelmia Red Light Districtillä. Poliisit kyllä tietävät, miksi olet siellä. :D

Iloisten tyttöjen lisäksi Amsterdam tarjosi myös muuta katsottavaa. Anne Frankin talolle oli satojen metrien jono, keskustassa olleet monta kirkkoa olivat hienoja ja paikallinen olut Antonin mukaan raikasta. Heinekeniä kuljetettiin jopa hevoskärryissä – oluttynnyreitä siis arvostettiin kovasti.

Kuten jo mainitsin reilimme alkoi Amsterdamista, mutta se myös päättyi Amsterdamiin. Sen vuoksi saimme kierrellä samaa kaupunkia mennen tullen sekä nautiskella kanavanvarressa myytäviä isoja ja meheviä ranskalaisia. Ensimmäinen tuutti tilattiin chilikastikkeella, mutta jostain syystä saimmekin sen cheddarjuustokastikkeella. Emme valittaneet, sillä cheddar oli varmasti paljon parempaa kuin chili. Muutenkaan emme pahemmin valitelleet, vaikka välillä saimmekin ravintoloissa jotain ruokaa, mitä emme tilanneet. Pääasia, ettei vääristä ruoista laskutettu kovin paljoa ylimääräistä. 

Amsterdamista jatkoimme yhden yön jälkeen matkaa kohti uutta ja ihmeellistä. Respan mies vinkkasi meille rannasta joka sijaitsisi Den Haagin vieressä. Hän kirjoitti lappuun kaupungin nimen ensimmäisen kerran, suttasi sen, kirjoitti toisen kerran, mutisi nouu, googletti kaupungin nimeä, ei löytänyt, etsi kartasta, ei löytänyt ja lopulta raapusti paperiin epäselvin kirjaimin Schwenningen. Tämän lapun turvin juoksimme kilpaa juna-asemalle etsimään junaa Schwenningeniin. Katsoimme läpi kaikki aikataulut pariin kertaan, mutta mitään Schwenningeniä tai vastaavaa ei löytynyt. Menimme tiskille kyselemään asiasta, eikä tiskillä ollut virkailijakaan tiennyt mitään Schwenningeniä, vaikka näytimme hänelle respan setän raapustamaa lappua. Epäselvyydelle naureskellen otimme lopulta junan Haagiin. Siellä jossainhan sen Schwenningenin piti olla.

Haagissa pyörähdimme ensin kaupungilla, jotta näimme pienen palan sitäkin. Kaupunkihan on kuuluisa kansainvälisestä rikostuomioistuimesta, tuomioistuimesta ja sotarikollisten tuomitsemisesta. Sen vuoksi siellä oli todella paljon virastotaloja. Dr Anton Philipsszaal -tanssiteatterin edessä oli myös lasten oikeuksien puolesta pystytetty taidenäyttely. Toinen toisistaan söpömpiä vauvoja, oih. 

Taiteita ja virastoja riittävästi katseltuamme palasimme juna-asemalle kyselemään Schwenningenin perään. Kukaan ei sielläkään tiennyt mitään mistään Schwenningenin rantakaupungista, joten virkailijat vaihtuivat ja viimein vanha mies keksi respan setämme tarkoittaneen Scheveningeniä. Niinpä saimme ohjeen hypätä ratikkaan ja matkata tähän paikallisten suosimaan rantakohteeseen. Ratikalla matkasi moni muukin auringonpalvoja, avomeriuimari ja kirkuva lapsi uimapuvussaan. Ei ihme, ettei lapsi ollut muuta ylleen pukenut, sillä ratikassa oli hiukkasen kuuma. :D

Tunnin ajomatkan jälkeen ratikan sisältö tyhjeni pysäkille. Mekin hyppäsimme ulos ja siinähän se kilometrien mittainen kultahietikkoranta olikin. Kiitos respan setä. Ah, mikä aloitus reilille: heti ensimmäisenä rannalle makaamaan. Rinkka pään alle ja aurinkolasit hiekkaan. Makoiluun kyllästyttyä kävimme kiertelemässä rantakojuja, joita oli kuin turistirysässä. Hauskaa seurattavaa tarjosi myös eräs perhe, jossa isä nukahti hiekkarannalle ja lapsi kippasi hiekkaa isänsä päälle. Voi, mikä kullannuppu. :D

Päivä menikin mukavasti rannalla nautiskellessa. Iltapäivällä pakkasimme kapsäkkimme ja puhdistimme rinkat hiekasta. Kävelimme ratikkapysäkille ja hyppäsimme Haagiin vievään ratikkaan. Haagista jatkoimme saman tien matkaa Rotterdamiin. Kaupungista tiesimme etukäteen sen, että se on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin satamakaupunki (ensimmäinen Shanghai ja toinen Singapore). Satamaan asti emme menneet, mutta keskustassakin oli jotain ihan uutta: kauppakeskusalue oli tehty maan alle ja sinne kulki täysin kattamattomat ja säältä suojaamattomat liukuportaat. 

Rotterdamissa oli myös paljon pilvenpiirtäjiä ja suuria toimistorakennuksia. Arkkitehtuuriltaan ne olivat funkkishenkisiä sekä erikoisia ratkaisuja sisältäviä. Itse ihastuin etenkin tähän A-kirjaimen malliseen, katettuun, rakennuksen pääovelle johtavaan kadunpätkään. 

Hauskinta kaupungissa oli kuitenkin pikaruokalan seinään upotetut ranskalais-, hampurilais-, makkara- ja hot dog -automaatit. Joka tuotteelle oli oma pystyrivi ja rahastusautomaatti. Rahan tiputuksen jälkeen yksi "ovista" avautui ja asiakas sai ottaa tuotteensa. Yhden tuotteen ostamisen jälkeen henkilökunta täytti lokeroon tuoreen tuotteen, näppärää.

Rotterdamista jatkoimme matkaa vielä samana iltana Antwerpeniin, koska Belgian puolella yöpyminen oli halvempaa. Junamatkat olivat myös niin lyhyitä, ettei kaupunkien vaihtamiseen mennyt juuri tuntia kauempaa. Sen vuoksi Benelux-maiden reilireissu olikin helppo ja hyvä vaihtoehto ensimmäiseksi reilireissuksi. Kovin pahasti ei voinut eksyä, sillä junia meni kymmeniä päivässä, eikä yhden missaaminen ollut katastrofi. Seuraava tuli jo viimeistään tunnin päästä.