keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Sinistä kultaa



Minun piti tällä viikolla tehdä postauksia niin ulkokuntosalista kuin mustikoistakin. Mustikat tuli esiteltyä, mutta niiden takia emme olekaan ehtineet ulkokuntosalille lainkaan. Innostuimme nimittäin ensin poimimaan omiin tarpeisiimme, ja omien tarpeidemme täytyttyä olemme poimineet mustikoita myyntiin. Tänä vuonna Marjamakasiini maksaa jopa 3,5 euroa kilolta, joten ei kun vain kyykkimään metsään. Etenkin, kun metsä on ihan sinisenään mustikkaa.





Mustikoiden lisäksi olemme olleet myös jo heti alkuviikosta kiireisiä. Koira on pesty, Antonin työkaverin synttärit juhlittu ja serkkuni rippilahja hankittu. Esittelenkin rippilahjan teille heti juhlien jälkeen. Ei passaa vielä esitellä, jotta juhlakalu ei näe lahjaansa liian aikaisin.

Nyt kiidämme takaisin mustikoiden pariin. Kädet ovat jo sievästi sinertyneet. :D

Kuvat täältätäältä ja täältä.

1 kommentti: