Saavuimme Antwerpeniin iltamyöhällä. Jos Amsterdam tarjosi kulttuurishokin, niin Antwerpenin juna-asema tarjosi arkkitehtuurishokin. Vitsi, miten mahtipontinen juna-asema maan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa! Viisi kerrosta, montakymmentä laituria, uskomattoman korkeat kerrokset ja useampi kymmenen kultasepänliikettä! Tästä ei juna-asema voi komeammaksi muuttua! Kaiken näkemämme jälkeen suunnistimme hotellille nukkumaan.
Aamun valjetessa kävimme hotelliaamiaisella ja astuimme ulos sen hetkiselle kotikadulle. Ensimmäisenä vastaan tuli tyttö tummissa vaatteissa, sen jälkeen poika kiharilla etuhiuksilla ja heidän jälkeensä mustissa takeissa ja lierihatuissa liikkuvia miehiä. Majapaikkamme sijaitsi siis Antwerpenin juutalaisalueella. Itse pidin alueesta tosi paljon: siellä oli rauhallista, ihmiset ystävällisiä ja kadut puhtaat. Lähellä oli myös ruokakauppa, josta sai makeita belgialaisia mansikoita. Aamulla mansikoiden hintalapuissa luki 0,69e/litra, kassalla maksoin 0,49e/litra. Illalla samasta paikasta todennäköisesti samat mansikat olivat hintalapun mukaan 0,79e/litra ja kassalla hinnaksi muodostui 0,89e/litra. Meille jäi arvoitukseksi, mistä hinta koostui. Pääasia, että mansikat maistuivat hyvälle. :)
Antwerpenin piti olla vain ohikulkumatkalla kohdattu kaupunki, mutta ihastuimme kaupunkiin oitis. Upeat kauppakeskukset, reilun kilometrin mittainen kauppakatu ja kultasepänliikkeiden alennusmyynnit saivat meistä heti innokkaat ikkunashoppailijat. Päätimmekin palata paikalle vielä poistullessa, jolloin oletimme olevan alennusten loppurysäys.
Niinpä jatkoimme matkaamme ensin Gentiin ja sen jälkeen Brysseliin. Matka-aika molemmilla etapeilla oli noin 1,5 tuntia. Silloin se tuntui tosi pitkälle ajalle, koska kaikki muut välit olivat olleet varttitunnista tuntiin.
Gentin katselu jäi hieman vähemmälle. Löysimme sieltä vain kivan puiston, sillä keskustaan olisi ollut matkaa pari kilometriä, eikä juna-asemalla ollut säilytyslokeroita. Niinpä istuskelimme puistoissa, kiersimme pientä järveä ja katselimme lintuja syöttäviä mummoja.
Lintuihin kyllästyttyämme palasimme juna-asemalle ja hyppäsimme Brysseliin vievään junaan. Brysselistä olimme varanneet hotellin Europa Centeristä eli keskeltä EU:n hallintorakennusaluetta. Matkalla kohtasimme niin lippuja, Euroopan komission kuin vanhoja, purkumääräyksen saaneita kerrostaloja. Erikoisinta oli se, että lähes kaikki alueen talot olivat saaneet lasiseinät, vaikka muuten talot olivatkin yhtä vanhoja kuin kuvassa oleva Crowne Plazan hotelli. Lasikuorrutteet tekivät taloista ja alueesta kuitenkin todella näyttävännäköisen.
Europa centerin alueella oli hallintorakennusta, World Expo -rakennusta (niin iso ettei kuvaan mahtunut!), hotellia, huoneistohotellia ja muutama kauppa. Vastaan tuli vain huoliteltuja virkanaisia avustajineen, pukumiehiä mustine salkkuineen, mustilla ikkunoilla varustettuja autoja sekä korkeiden aitojen takana käveleviä vartijoita. Näiden ihmisten keskellä me raahasimme rinkkoja kaksi kilometriä jyrkkää ylämäkeä. Hotellille päästyämme virkailijan ilme oli paljonpuhuva. Ei tainnut heidän 4-tähden hotelliin kovin usein tulla reppureissaajia, joten palvelu oli erittäin tylyä. Virkailijan ilmeestä pystyi päättelemään, ettei hän olisi halunnut ottaa meitä hotelliinsa. Vasta luettuaan koneensa ruudulta ääneen tekstiä hän huokaisi: "Oh, it's prepaid." Saman tien palvelu muuttui erittäin ystävälliseksi ja mielisteleväksi. Haha. :D
Rinkoista riisuuduttuamme lähdimme oitis varaamaan lippuja Pariisiin menevään luotijunaan. Jonot International-lipputiskillä olivat pitkät, ja saimmekin jonottaa pari tuntia. Muutama suomalainen rinkkalainen nähtiin, mutta he olivat menossa eri suuntaan, joten menivät eri tiskien taakse jonottamaan. Lopulta saimme liput ja pääsimme tutustumaan Brysselin keskustaan.
Keskusta olikin täysin vastakohta hotellialueellemme, sillä siellä ei ollut kuin vanhoja rakennuksia, iso keskustori, pitkä kauppakatu ja todella paljon kodittomia koirineen. Paikallisia erikoisherkkuja toki piti heti maistaa eli belgialaisia vohveleita. Vaihtoehtoina olevan herkut olivat esillä vohveliravintolan tiskillä, joten sormella osoittamalla tilattiin itselle sopivin vohveli. Me maistoimme mansikka-tomusokeri -vohvelia sekä suklaa-kermavaahto-mansikka -vohvelia. Vohvelit olivat aivan mahtavan makuisia, parin sentin paksuisia ja juuri paistettuja. Kermavaahto suli vohvelin kuumuudessa, joten syöjän piti olla nopea, jotta herkku ei valunut lautaselta kadulle.
Vohveleiden jälkeen palasimme hotellillemme metrolla ja pakkasimme rinkat lähtövalmiuteen. Seuraavana päivänä oli aikainen lähtö Pariisiin. Jännitinkin jo hieman luotijunaa, sillä sen huippunopeus nousee paikoitellen lähes 300 kilometriin tunnissa. Wow.
taas on pakko kommentoida et wwaaaaauuu :)))
VastaaPoista